Kari Angeria

Aikaisempi kirjoitus, joissa käsittelin muutosjohtamista ja tapojen muuttamisen vaikeutta oli yksi tämän blogin tähän saakka suosituimmista kirjoituksista. Koska tavat ja niiden kehittäminen ovat yksi ihmisenä muuttumisen ja kasvamisen kulmakivistä, ja ne ovat kiinnostaneet minua jo pitkään, jatkan hieman aiheesta. Uuden hyvän tavan muodostaminen on usein itsensä johtamista parhaimmillaan.

Tässä toisessa tapoja käsittelevässä kirjoituksessa lähestyn sitä, miten uuden tavan voi ottaa käyttöön suhteellisen vaivattomasti ilman mielen vastustusta. Ajatukset perustavat tapoja käsitelevään tutkimuskirjallisuuteen. Asiasta enemmän kiinnostuneille suosittelen erityisesti kahta kirjaa: Charles Duhiggin The Power of Habit: Why We Do What We Do in Life and Busines ja James Clearin Atomic Habits. Tässä blogissa esitän oman mallin, jossa on vaikutteita monesta eri kirjasta.

Tapojen pinoaminen

Oletaan, että haluat aloittaa esimerkiksi punnertamisen. Olet aikaisemmin ladannut netistä punnerusohjelmia, mutta et ole pystynyt pysymään niissä.

Paras tapa aloittaa uusi tapa on pinota se jonkin olemassa olevan tavan päälle, jonkin sellaisen tavan, jota teet joka päivä. Tätä ennen on kuitenkin ymmärretävä kuinka tavat toimivat ja muodostuvat. Alla olevasta kaavasta on monia eri variaatioita, mutta minulle on helpointa kuvata kaava alla olevalla tavalla.

Ärsyke/reaktio – toiminta – palkkio – rutiini

Ei ole väliä muodostuvatko tavat automaattisesti vai muodostatko niitä tietoisesti periaate on sama. Ärsyke laukaisee sinussa reaktion, joka saa aikaan toimintaa. Palkinto vahvistaa tätä ja toistettuna tavasta muodostuu rutiini. Jos tupakoit, toisten tupakointi (ärsyke) saattaa saada sinussa aikaan halun (reaktio) polttaa. Niimpä kaivat taskusta tupakan (toiminta) ja poltat sen. Nikotiini aiheuttaa lyhyen nousuhumalan (palkkio) ja jatkuva toisto tekee tavasta rutiinin.

Palataan uuden tavan opetteluun. Yksi asia, mitä teet joka päivä varmasti on herääminen. Tapa, jonka päälle punnertaminen on helppo pinota, on sängystä nouseminen. Päätös punnertaa joka aamu sängystä noustessa ei kuitenkaan riittää, koska se unohtuu helposti. Tarvitaan ärsyke, joka muistuttaa sinua joka kerta, kun nouset sängystä. Liimaa esimerkiksi ohessa oleva kuva sängyn viereen niin, että varmasti näet sen kun nouset sängystä.

Näin joka kerta, kun nouset, näet kuvan (ärsyke), joka aiheuttaa sinussa reaktion (olen luvannut itselleni punnertaa aamuisin) ja toimintaa (punnerrat). Toistettuna tästä muodostuu rutiini, jota on helppoa ylläpitää.

Tärkeintä uusien tapojen opettelussa on “tulla paikalle”. Voit tehdä tätä muutama aamuna ja punnertaa niin monta kertaa kuin jaksat. Sen jälkeen voit joko lisätä punneruksia tai ottaa valmiin ohjelman, jonka mukaan punnerrat joka aamu.

On kuitenkin tärkeää, että ohjelma ei ole aluksi liian raskas. Punnertamisen pitää olla helppoa ja mukavaa, jotta pystyt pitämään tavasti kiinni. Uusien tapojen opettelun ei tarvitse tai oikeammin se ei saa olla vaikeaa tai vaatia juurikaan tahdonvoimaa, muuten tavasta repsahtaa ja se jää tekemättä. Palkkio voi olla vaikka se, että kiität ja kehut itseäsi joka kerta, kun olet aamulla punnertanut.

Tapojen pinoamista voi käyttää, minkä vain uuden tavan opetteluun töissä tai kotona. Jos punnertaminen ei kiinnosta, vaan luet mieluummin kirjoja. Laita kirja tyynylle. Kun menet illalla sänkyyn kirja odottaa siellä. Voit aluksi luvata itsellesi lukea vain sivun. Ennen kuin huomaatkaan lukemisesta iltaisin tulee tapa ja luet monta sivua.

Muista: Aluksi tärkeintä on vain tulla paikalle ja kiittää itseä sen jälkeen.

(Muista tilata uutiskirje sivun laidasta!)

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *