Iisalmelaisen Seppo Kääriäisen ansioluetteloa lukiessa hengästyttää. Hän on ollut kansanedustajana vuodesta 1987 saakka, kauppa- ja teollisuusministerinä sekä puolustusministerinä. Hän on johtanut eduskuntaryhmää ja keskustaa puoluesihteerinä 10 vuotta. Hän on yksi tämän hetken arvostetuimmista poliitikoista, jonka ääntä kuunnellaan yli puoluerajojen. Tänä keväänä 70-vuotias Kääriäinen ilmoitti jättävänsä eduskunnan.

Keskustelimme Kääriäisen kanssa johtajuudesta ja siitä, mitä se on politiikan kentällä. Erikoispitkä haastattelu on jaettu neljään eri teemaan, jotka voi lukea myös erillisinä kokonaisuuksina. Teemoihin pääsee suoraan klikkaamalla yhtä alle olevista teemaotsikkoista.

Teemat ovat:

Johtajuus

Mediallistuminen 

Uudistaminen 

Esikuvat

 

JOHTAJUUS

Monet eivät miellä poliitikkoja johtajiksi. Kuitenkin lopulta juuri poliitikot johtavat kansakuntia ja päättävät laista ja maan suunnasta. Millaista on poliittinen johtajuus Seppo Kääriäinen?

Se on ihmisten saattamista jouhevaan yhteistyöhön siten, että kunkin kyvykkyys pääsee mahdollisimman voimakkaasti esille yhteisen päämäärän hyväksi. Kyllä poliitikon työ on johtamista hyvin suurelta osalta.

Millaisia persoonallisuuden piirteitä tarvitaan poliitikolta?

Se joka pystyy toimimaan luottamusta herättävällä tavalla ja on erityisen yhteistyökykyinen, se noteerataan ja saa tuloksia. Voi nauttia laajempaa arvostusta.

Politiikasta syntyy erilainen kuva lukemalla iltapäivälehtiä. Niiden perusteella politiikka on riitelyä ja oman asian ajamista. Ketä pitää uskoa?

Se on hyvin ristiriitaista. Molemmat puolet ovat totta. Hetkessä eläminen ja otsikoihin pyrkiminen ovat vastakohtia yhteistyön tekemiselle ja pitkäjänteiselle työlle. Politiikasta on tullut pinnallisempaa.

Maailma ei ole Suomelle helppo ja se vaikeutuu koko ajan. Suomi tarvitsee yhteistyömaakareita. Kesällä autolla ajaessa kehittelin tätä ajatusta. Se ei tarkoita, että ollaan samaa mieltä. YHTEISTYÖMAAKARILLA  on vahva oma näkemys, mutta se, joka tietää, mikä on hyvää ja oikein, pystyy tekemään kompromisseja toisten kanssa. Omasta tavoitteestaan tietoinen voi tehdä kestäviä kompromisseja. Yhteisten asioiden hoitaminen on järkevien kompromissien solmimista.

Monelle politiikka on hyvin henkilökohtaista. Asiat ovat arvokysymyksiä.  Miten kompromissit onnistuvat? Miten voi ylipäätään olla yhteistyömaakari ja säilyttää arvonsa?

Poliitikon pitää oivaltaa ja tunnustaa itselleen, että useimmiten ei saa omia ideoitaan läpi niitä, joita sisimmässään on. Vastapuoli ajattelee samalla tavalla. Heillä on myös omat ideansa.

Jos kaikilla on kuitenkin tahto joustaa ja päästä yhteisymmärrykseen, syntyy oikeaa politiikkaa. Se on sitä mukavaa politikkaa. Politiikkaan kuuluu vääntäminen, mutta silloin on helppo vääntää, kun tietää, mitä toinen edustaa. Pitää olla selkeä oma käsitys, ynnä tahto yhteisymmärrykseen.

Osa poliitikoista menee otsikoiden perusteella kohusta kohuun. Pitääkö olla mallikansalainen ollakseen poliitikko ja johtaja?

Kaikki me olemme samanlaisia ihmisiä, heikkouksinemme ja virheinemme. Se on rautainen lähtökohta. Ajattelen myös niin, että ministereiden ja kansanedustajien on otettava huomioon, että he ovat esimerkkejä ja näyteikkunoita. He ovat näyteikkunassa edustuksellisen demokratian kuntoisuudesta.

Poliitikkojen virheitä käsitellään raskaasti. Se pitää kestää. Toki poliitikko parkkiintuu kun vuosikymmeniä koetellaan. Ei saisi kuitenkaan menettää herkyyttään eikä kyynistyä. Niin kauan kuin sisällä tuntee heilahduksia, niin ollaan rajan oikealla puolella. Ei kukaan ole yli-ihminen.

Poliitikon pitäisi erityisesti miettiä, miten hoitaa yhteisiä asioita ja omia asioita, varsinkin raha-asioita.

Politiikka on raaka laji. Se on selvä asia.

Poliitikot ovat mielipidejohtajia. Miten ymmärrät termin? Mitä se tarkoittaa?

Että poliitikko tuo rohkeasti kantansa ajankohtaisiin ja suuriin kysymyksiin. Vähän vierastan kyllä sitä termiä. Käyttäisin sanaa keskustelun herättäjä. Sauli Niinistö sanoin aikanaan, että haluaa olla unilukkari. Se oli hyvin sanottu. Unilukkari on parempi termi kuin mielipidejohtaja.

Unilukkari kiinnittää huomiota erityisesti asioihin, jotka ovat nurkan takana, mutta eivät aivan vielä näkyvillä. Pitää pystyä havainnoimaan politiikan taivaalla liikkuvia asioita ja herättämään niistä keskustelua.

Onko jotain silmiinpistävää eroa suomalaisessa ja ulkomaisessa politiikan johtamisen kulttuurissa?

Ruotsille naureskellaan, että ne vain diskuteeraa, mutta siinä on se puoli, että kaikki pääsevät sanomaan mielipiteensä ja sitoutumaan päätökseen. Katsotaan Ruotsin tuloksia, missä ne ovat asiassa kuin asiassa. Suomessa pitäisi johtamista katsoa enemmän tästä suunnasta.

Kun olin keskustan puoluesihteeri 1980-luvulla ennen kuin lähdimme mihinkään poliittiseen operaatioon, pyrimme aina varmistamaan, että porukka on siihen sitoutunut, että ei tule sitten irtiottoja kesken operaation. Niin ei saa tapahtua. Pitää  pyrkiä sitouttamaan kaikki yhteiseen operaatioon. Niin se on myös yrityksissä.

Kun olin vuonna 2006 puolustusministerinä EU:n ministerineuvoston puheenjohtaja puoli vuotta, kiersin kaikki EU-maat ja tapasin ministerit. Kävin USA:ssa, Venäjällä ja Kongossa. Yksi piirre tuli esille: Suomalaiseen päättäjään luotetaan. Suomalaisen sana pitää. Tästä tavaramerkistä on pidettävä kiinni.

Se on tässä hämyisessä ja sumuisessa maailmassa iso valttikortti.

Suomalaisen sana pitää.

Puhutaanko politiikkojen kesken johtamisesta?

Kyllä ja varsinkin muiden johtamistavoista keskustellaan. On kysytty johtajuutta ja johtamiskykyjä. Näistä käydään pöytäkeskusteluja erittäinkin paljon.

 

MEDIALLISTUMINEN

Minkälaisella johtajuudella menestyy NYKYPÄIVÄNÄ politiikassa?

Mitään ratkaisuja ei voi tehdä, etteikö julkisuus -valpas media- olisi seuraamassa.

Uudistamisessa ja johtamisessa on koko ajan otettava huomioon se, että julkisuus seuraa kintereillä. Iso uudistus voi tyssätä kokonaan julkisuuteen. Tämä liittyy myös kysymykseen siitä, pitäisikö keskeneräisiä asioita tuoda julkisuuteen.

Julkisuus ei ole nimittäin aina positiivinen asia. Bengt Holmström käytti tästä puheenvuoron kesällä. Se saavutti ryöpytyksenomaisen keskustelun, jossa muodostui heti rintamalinjat. Ne olivat ”kaikki julkisuuteen heti” ja ”älkää koskaan tuoko keskeneräisiä asioita julkisuuteen.”

Pääministeri Vanhanen varoitti tästä aikanaan ministereitä. Älkää tuoko koskaan mitään keskeneräistä julkisuuteen. Valmistelkaa…

Tietenkin jos julkisuuden voi taitavasti hallita, sopiva annostelu voi edistää suuren uudistuksen edistämistä.

Heikkotahtoinen johtaja voi kuitenkin joutua niin ison julkisuuden pyörteisiin, että tulee pannukakku. Etujärjestöt ja ryhmät hyökkäävät kimppuun ja asiat jäävät hoitamatta.

Ovatko vaatimukset poliitikkoja kohtaan muuten muuttuneet?

Erittäin radikaalilla tavalla. Media ja julkisuus ovat muuttuneet valtavasti. Politiikka ei tehdä umpiossa. Julkisuus täytyy koko ajan hallita ja pitää mielessä.

Lisäksi poliitikko ei voi enää sanoa, että minä olen tämän ja tämän asian saanut aikaan. Sillä ei ole rehellistä pohjaa, koska hankkeet ovat budjetissa könttäsummina.

Tällä on taas sellainen vaikutus, että kansalaisille voi syntyä kuva, että poliitikot eivät saa mitään aikaan. Koko ajan pitää muistaa, että jokainen aikaansaannos on aina yhteistyön tulos.

Miten uskot, että poliittinen kulttuuri muuttuu 10-20 vuoden sisällä?

Kehitys on varmaan kaksijakoinen. Uskon ja toivon, että asia- ja arvoperusteinen politiikan tekeminen pitää pintansa.

Uskon suomalaisten ja Suomen kansan tervejärkisyyteen ja totuushakuisuuteen sekä kohtuullisuusajatteluun.

Toisaalta tämä viime vuosien juonne ei varmaankaan lopu.

Medialla ja poliitikoilla on yhteinen tehtävä, vaikka meidän välillä kulkee aita. Siitä huolimatta meillä on yhteinen tehtävä, joka on kansanvallan vaaliminen sekä vahvistaminen.

Aita on pakko olla. Jos aitaa ei ole, olemme autoritäärisessä järjestelmässä.

Kyllä kokonaisuudesta tulee surkea kuva, jos seuraa vain somea.

Onneksi meillä on myös perinteinen media, jonka varaan lasken aika paljon. Toivottavasti se oivaltaisi, kuinka iso tehtävä sillä on pitää tiettyä sivistyksen tasoa yllä. Medialla on aikamoinen vastuu. Perinteisen median ei kannattaisi kilpailla somemedian kanssa.

Eletäänkö totuuden jälkeistä aikaa?

Se on vakava riski. Sanoisin, että mielikuvat ovat tulleet osittain totuuden tilalle. Mielikuvien varaan rakentuvaa politiikkaa on kyllä höttöä. Riski on olemassa, että totuudella ei ole väliä. Politiikassa ja elämässä ei voi kyllä olla muuta lähtökohtaa kuin, että vain tosi on totta.

Vain tosi on totta.

Kuinka itsereflektio ja -kritiikki onnistuu keskimäärin poliitikoilta? Ne ovat johtajuuden tärkeitä osa-alueita.

Ilman itsekritiikkiä poliitikko ei kehity. Olen 50 vuotta ollut politiikassa näkyvillä paikoilla ja monesti omien asioiden puiminen voi olla kerta kaikkiaan pelottavaa, vaikka se on kaiken elinehto.

Hyvä johtaja on itsekriittinen ja jaksaa kuunnella oman lähimmän esikuntansa arvioita, kuinka asiat todella ovat. Kritiikki pitää myös kestää ja kokea itsekritiikki terveellisenä. Hyvä johtaja on valmis keskustelemaan esikuntansa kanssa, miten pitää asioita parantaa.

 

UUDISTAMINEN

Suomessa isojen yhteiskunnallisten uudistusten johtaminen vaikuttaa olevan erityisen vaikeaa tällä hetkellä. Poliittista johtajuutta tarvittaisiin. Meillä on tiukkoja yhteiskunnallisia klikkejä ja painostusryhmiä, jotka vaikuttavat uudistuksiin.

Koko kansaa koskettavien uudistusten toteuttaminen on vaikea prosessi. Se vie pitkän aikaa. Eturistiriidat pulpahtavat aina pintaan. Pitäisi lähetä liikkeelle siitä, että ei oteta rinnalle monia uudistuksia. Tällä vaalikaudella on ollut se tilanne, että talous oli saatava nousuun, toisaalta soteuudistus oli pakko saada eteenpäin.

Kaksi isoa asiaa on ollut koko ajan rinnan. Se on hankala hallita. Miten saadaan asiat eteenpäin, kun on paljon eturistiriitoja? Se vaatii sellaisia yli-inhimillisiä taitoja, eikä tahdo oikein onnistua.

Onko nyky-yhteiskunnan perspektiivi liian lyhyt, kun tarkastellaan näitä isoja uudistuksia?

Vaalikausi on aivan liian lyhyt. Politiikka on lyhytsyöttöistä. Nykyään ei pystytä katsomaan edes yhden vaalikauden mittaisesti, vaikka pitäisi pystyä katsomaan enemmänkin, jopa parin vaalikauden mittaisesti. Kun eletään liian hetkessä, ei tule mitään. Sama taipumus on medialla ja poliitikoilla.

Mihin suuntaan viilaisit suomalaista demokratiaa, jos voisit yksin päättää?

Luotan edustukselliseen demokratiaan. Kun tsekkaus tapahtuu 4 vuoden välein, se on aika lyhyt väli. Kansa voi päättää, ovatko edustajat onnistuneet.

Toivoisin, että rahan valta ei päätä, ketkä pääsevät keskeisiin tehtäviin, ketkä saavat johtaa. Silloin uusien voimien ja vähäosaisten joukosta ei niin vain päästä politiikkaan.  Vaalikampanjoissa on saatava näkyvyyttä. Sitä saa rahalla.

Toivoisin, että vaalirahahommaan tulisi jokin tolkku. Jonkinlaisia rajoituksia kannatan. Rahan valta ei saa määrätä vaaleissa.

Lisäksi en suoraa kansalaisvaikuttamista hylkisi. Kansalaisaloitekin on hyvä asia. Sitä rajaa voisi tarkastella, milloin aloite päätyy käsittelyyn. 50 000 voi olla liian vähän.  Suoralla vaikuttamisella ja kansalaisvaikuttamisella on merkitystä. Se voisi toimia kuntatasollakin. Se ei ole vastakkainen asia edustukselliselle demokratialle.

 

ESIKUVAT

Kenessä suomalaisessa poliitikossa olet nähnyt poliittista johtajuutta? Onko sinulla esikuvaa?

Minulla ei ole sellaista esikuvaa, että olisin jonkin johtajan toimintatapoja kohti pyrkinyt.  Kahta olen kuitenkin erityisesti seurannut ja arvostanut: Johannes Virolainen ja Mauno Koivisto. He ovat kaksi aika erilaista poliittista johtajaa, toimintatavoiltaan ja temperamentiltaan.

Virolainen oli kansanläheinen johtaja, joka ammensi voimansa ja jaksamisensa suoraan kansasta. Hänellä oli laaja verkosto ympäri Suomen.  Hän joutui elämään vaikeassa puristuksessa aikanaan. Oman puolueen sisällä oli vaikka mitä vaikeuksia, oli kekkossuhde, puolueen kahtiajako, Neuvostoliitto ja avioliittokin vielä. Hän oli syvästi kansanvaltainen mies.

Mauno Koivistoon liittyvä salaperäisyys ja filosofointi kiehtoo minua. Hän oli lentopalloilija, joka liikkui politiikassakin väillä sivuttaissuunnassa. Hän vältti tarpeettomia liikeitä ja iski, kun oli iskettävä.

Hänen muistokirjoituksessaan sanotaan: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”

Lentopalloilija ja viisas mies.

Virolainen oli maalaiskylästä Viipurin läheltä Karjalasta. Koivisto nousi satamatyömiehestä presidentiksi.  Arvostan ponnistamista.  Molemmat nousivat pienistä vaatimattomista oloista korkealle.

Kenen savolaisen ajatuksia johtamisesta lukisit mielelläsi?

Ponssen perustajan Einari Vidgrénin ja Tuomas Sammelvuon. Hän on tehnyt pieniä ihmeitä lentopallossa. Valmentaminen on johtamista.

(Vaikka Einari Vidgrén on jo edesmennyt, hänen johtamisajatuksiaan voi lukea tästä hänen poikansa Juha Vidgrénin haastattelusta, jolla on jo yli 20 000 lukijaa)

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *