Kun aloitin johtamisblogin pitämisen, lupasin itselleni kirjoittaa rehellisesti vaikeistakin asioista esimiestyössä ja elämässä.  Tänään mietin tuota lupausta, josta olisi juuri nyt helppo luistaa.

Mietin, kuinka monella tavalla epäonnistui tällä viikolla johtajana, yhteistyökumppanina ja esimiehenä. Olen ollut esimiestehtävissä yli kuusi vuotta ja kulunut viikko oli yksi vaikeimmista. Asian tekee erikoiseksi se, että viikkoon ei liittynyt mitään erityisen kummallista. Se oli kuin mikä tahansa viikko.

Maanantaina olin läheisten yhteistyökumppaneiden kanssa palaverissa. Jälkikäteen sain palautetta tunnetilastani. Toinen yhteistyökumppaneista oli lievästi pahoittanut mielensä kireydestäni ja toinen huolestunut, onko kaikki hyvin? Yleensä minulla on jopa poikkeuksellisen hyvä itsereflektio. Nyt olin omasta tunnetilastani aivan pihalla. Sain asiasta palautteen, pahoittelin ja kiitin.

Tiistai

Tiistaina epäonnistuin palautteenannossani. Rakentavan ja asiallisen palautteen sijaan, töksäyttelin ja väänsin rautalangasta, enkä hyvässä mielessä. En osannut antaa palautetta, sillä tavalla kuin edessäni istuvalle henkilölle olisi pitänyt. Jälleen tajusin tilanteen vasta myöhemmin. Jouduin pahoittelemaan palautteenantotapaani ja huonoa johtamistani.

Torstai

Palaverissa tuiskaisen alaiselleni ja saan siitä palautteen. Kolmannen kerran samalla viikolla olen omasta tunnetilastani pihalla ja jouduin taas pahoittelemaan käytöstäni. Huomaan ottavani asian melko raskaasti, koska yleensä olen rakentava ja hallitsen tunteeni. Ehkä osin siksi myös erilainen käytökseni koetaan niin vahvasti.

Lopputulos

Nyt viikko alkaa olla ohi ja mietin, kuinka usein voi epäonnistua ja olla yhä hyvä johtaja?

Kolmesti viikossa tuskin tekee minusta huonoa esimiestä, mutta kiistämättä se sai minut reflektoimaan omaa käytöstäni, miettimään sen syitä ja tekemään muutoksia ensi viikolla.

Usein aamuisin teen pienen jumpan ja meditoin. Se auttaa varsinkin syksyn pimeydessä. Viime viikolla huomasin laiminlyöneeni tapaani. Juuri kun olisin tarvinnut mielen virkistystä heti aamusta.

Lisäksi en orientoitunut viikkoon riittävän hyvin ja haahuilin palavereihin huonosti valmistautuneena sekä epätietoisena omasta moodistani.

Olen kiitollinen hyvistä alaisistani, kollegoistani ja ymmärtäväisistä yhteistyökumppaneista. He antoivat minulle palautetta, mutta myös ymmärsivät ja tarjosivat keskusteluapua.

Olemme päässet työyhteisönä siihen tilanteeseen, että hankalistakin asioista voidaan puhua, ja kaikille voidaan antaa palautetta, esimiehillekin. Se on suomalaisessa työyhteisössä paljon, todella paljon.

Lopulta viikko oli opettavainen. Se pakotti palaamaan johtamisen perusasioihin. Jos ei ole oman itsensä herra tai rouva, ei voi johtaa muita hyvin. Viikko pakotti katsomaan peiliin ja kohtaamaan oman vajavaisen itsensä.

Kirjasin kuitenkin viikon opetukset ylös, ainakin itselle muistiin.

  1. Jos olet kehittänyt hyviä tapoja arkeesi, älä luovu niistä kun on helppoa.
  2. Johtajan työ muistuttaa monella tavalla huippu-urheilijan elämää. Siihen kuuluu helppoja ja vaikeita kausia. Urheilija ja johtaja on kunakin hetkenä juuri niin hyvä kuin viimeinen (kisa)suoritus. Hetkellisten epäonnistumisten ei pidä antaa sotkea isoa kuvaa. Toisena päivänä keihäs voi lentää 80 metriä, toisena 90 metriä. Voit olla isossa kuvassa hyvä johtaja tai keihäänheittäjä, vaikka välillä epäonnistunut. Ole armollinen itsellesi ja nöyrä elämälle.
  3. Ole kiitollinen kaikesta hyvästä elämässäsi. Se tuo perspektiiviä ja auttaa jaksamaan, kun tekee virheitä. Kiitollisuus on vastamyrkkyä negatiivisille tunteille.  

Iso kuva ratkaisee, kun se on kunnossa, voi jatkaa matkaa. Selkä suorana ja hartiat ylhäällä, mutta samalla nöyränä.

ps. Kysyin blogin julkaisuun luvan läheisimmiltä asianosaisilta. He antoivat ystävällisesti luvan. Se kertoo myös työyhteisömme avoimuuden kulttuurista.

(Jos blogi kiinnostaa, muista tilata sivun vasemasta laidasta)

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

5 thoughts on “Huonoa johtamista ja pikkumaista tuittuilua: Epäonnistuin monta kertaa esimiehenä, mutta opin nöyryyttä ja kiitollisuutta”

  1. Hyvä kirjoitus itsereflektiokyvyn ja nöyryyden merkityksestä johtamisessa. Johtaminen on parhaimmillaan valmentavaa ja palvelevaa. Johtaja valmentaa myös itseään. Palveleva asenne puolestaan kysyy nöyryyttä.

    1. Hei, samaa mieltä arvojen merkityksestä. Viittaan siihen, mitä kommentoit Juha Vidgrenin haastattelluun. Toit hyvin esille arvojen merkityksen johtamisessa ja myös suhteessa itseensä. Minulle aiheutti eniten henkistä painia nimenomaan se, että huomasin toimivani omien arvojeni vastaisesta. Asiaa edes huomaamatta. Lisäksi tietenkin aiheuttamani mielipaha harmitti. Onneksi on kollegoja, jotka uskaltavat ja osaavat antaa palautetta.

  2. Johtaminen vaatii todella jatkuvaa itsereflektointia ja se on palvelijan työtä mitä suurimmassa määrin. Hienoa, että olet saanut palautetta, palaute on mielestäni lahja ja virhekin jää silloin pienimmilleen, kun voi tehdä korjausliikkeen.

    Mutta johtamisesta ja elämästä tuli mieleeni tällaista: Itse olen tässä viime aikoina pohtinut asiaa paljon tuon urheilunkin kautta. Lähinnä siitä näkökulmasta mitä on nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa vahvimmin tullut harrastettua. Se mielestäni kertoo osaansa omasta persoonasta. Itselläni laji oli lentopallo. Vaatii räjähtävää voimaa, nopeusvoimaa, kestävyyttä, nopeaa palautumista epäonnistuneesta suorituksesta, nopeaa reagointi kykyä toistoja, toistoja, toistoja jne. Nuo ominaisuudet ovat minussa tänäkin päivänä vahvoja niin fyysisesti kuin henkisestikin. Mutta mitä johtamiseen tulee niin noista ominaisuuksista ei kaikki välttämättä ole parhaita kaikissa johtamistilanteissa. Mutta on mielestäni tärkeää tunnistaa ne itsessään, jotta osaa ne tarvittaessa laitta hieman sivummalle, kun tilanne sitä vaatii.

    1. Hei Sanna, minä uin nuorena kilpaa, lyhyitä matkoja. Huomaan kyllä myös omassa persoonassani niitä ”sprintterin” ominaisuuksia. Ne ovat tulleet ilmi myös erilaisissa persoonallisuustesteissä. Olen perusluonteeltani hieman kärsimätön, malttamaton ja huitelen muiden edellä. Se on johtamisessa haaste, jota omalla reflektoinnilla sopeutan oikeastaan koko ajan. En varmaankaan vieläkään riittävästi.

      Johtamisurani alussa menin eniten metsään juuri siinä, että en tajunnut näitä piirteitä. Menin esimerkiksi kehittämistehtävissä kilometrejä muita edellä, kun olisi pitänyt johtaa ihmisiä kädestä pitäen ja opettaa uutta. Lisäksi en tuonut useinkaan tarpeeksi esille tilannekuvaa, koska oletin sen olevan kaikille selvä. Eihän niin tietenkään ole.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *