Kuka haluaisi oikeasti johtaa homokuntaa ja 6 syytä, miksi yritykset ja ihmiset eivät halua menestyä ja hypätä tuntemattomaan

Kari Angeria Lukiessani Alf Rehnin kirjaa ””Johtajuuden ristiriidat” mieleeni muistui samaisen professorin vierailu Iisalmen Lumakeskuksessa noin kuusi vuotta sitten. Hän oli puhumassa arvovaltaiselle joukolle kuntavaikuttajia. Rehn esitti tilaisuudessa varman tavan houkutella Iisalmeen sankoin joukoin turisteja. Keinolla saataisiin aluetalous nousuun ja turvattaisiin mahdollisesti myös työvoiman saatavuus pitkässä juoksussa. Rehn ehdotti jotain, Continue Reading

Juha Vidgrénin esikuva johtamisessa on savolainen maatilan emäntä – ”Ei siinä ole menty oma itse edellä.”

Kuinka moni kansainvälisen pörssiyhtiön johtaja asettaisi johtamisen mallikseen suomalaisen tai savolaisen maatilan emännän? Kuinka moni pyrkii toimimaan kuin yrityksessä ei olisi lainkaan hierarkiaa? Kuinka moni on tunnettu karvareuhkastaan? Ennen kuin pääsemme näihin asioihin, on kerrattava hieman taustaa. Vieremäläisen metsäkoneyhtiön Ponssen menestys on ollut ainutlaatuinen tarina Suomessa viime vuosikymmeninä. Vuonna 2017 Continue Reading